Siitä on nyt noin vuosi, kun saatiin Ruokatauon kanssa ruokailutottumuksiani korjaava projekti päätökseen. Kerronpa ensin mikä projektiin johti.

Olen nuorena ollut kilpaurheilija ja jokseenkin koko elämäni harrastanut liikuntaa eri muodoissaan (lenkkeilyä, ryhmäliikuntaa, patikointia, hiihtoa jne), juossut jopa muutamia puolimaratoneja sekä syönyt melko terveellisesti. Koko aikuisikääni on kuitenkin leimannut lievä ylipaino johtuen monesta syystä, mm siitä, että olen ollut kovin perso kaikelle makealle ja varsinkin kahvipullalle. Samoin minulla oli iltaisin tapana napostella päivällisestä nukkumaanmenoon asti kaikenlaista pientä; hedelmää, suolapähkinöitä, irtokarkkeja, leipää, keksejä… Samaa napostelua harrastin kyllä jo aamupalan ja lounaankin välissä, koska aamupalani (ruisleipä, palvikinkku, 6 kurkkuviipaletta, kahvi) oli todella puutteellinen – 137 kcal. Kotitoimistossa työskentely ikävä kyllä mahdollisti tuon jatkuvan napostelun. Vuosien mittaan – muutamia epäonnistuneita laihdutus”kuureja” kokeiltuani – minua alkoi todellakin ärsyttää se, että minulla on koko ajan morkkis päällä oman olotilani ja peilikuvani takia. Asialle oli tehtävä jotain.

Mietin todella kauan ”kehtaanko” hakea ammattiapua painonpudotukseen, sillä ylimääräisiä kiloja oli alle 10. Kuvittelin, että olen luuseri, kun en itse pysty hoitamaan hommaa kuntoon. Kerättyäni rohkeuden sovittiin Ruokatauon kanssa 16 viikon ravintovalmennuksesta ja siitä se sitten lähti.

Ensimmäisenä laitettiin kuntoon aamupala. Se olikin suurin muutos tässä projektissa. Syön nykyään aamuisin 500 kcal joko smoothien tai munakkaan muodossa ja sillä jaksaa todella hyvin lounaaseen asti. Käsi ei käy enää karkkikaapilla klo 9-12… Aamupalan lisäksi opin koostamaan ateriani oikealla tavalla. Aiemmin lautaselle mätkähti ensin iso kasa riisiä, perunoita tai muuta hiilihydraattia, ja siihen lisäksi jonkin verran lihaa ja salaattia ja joskus myös lämmitettyjä kasviksia. Nykyään lataan lautaselle ensin kaiken muun ja lopuksi sitten sitä perunaa tms siihen pieneen koloon, mihin jää tilaa. Kasvikset täyttävät yli puolet lautasesta. Ja tästä on siis todellakin tullut tapa.

Vatsan toimimattomuuden kannalta kasvisten määrän merkittävä lisääminen oli todella tärkeää. Olin aina kärsinyt laiskasta vatsasta, mutta nykyään vatsani on kuin neiti aika – toimii joka aamu lähes samalla kellonlyömällä. Vatsassani oli aiemmin myös epämääräistä nipistelyä ja turvotuksen tunnetta, mitä olin tottunut pitämään normaalina olotilana. Kun nuo tuntemukset hävisivät, ajattelin että voi ei – tällaiseltako se tuntuu kun vatsa on normaali ja voi hyvin. Osansa tässä on viljan vähentämisellä; tuon 16 viikon projektin aikana en juurikaan syönyt vehnää, ohraa ja ruista. Sitten kun kerran maistelin uunituoretta patonkia, vatsan nipistely alkoi taas.

Ruokaprojektin ohessa jatkoin vuotta aiemmin aloittamaani crossfit-harrastusta joten liikuntamäärä pysyi vakiona. Painonpudotuksen sai siis pääasiassa aikaan ruokavalion muuttaminen. Painoa lähti kaiken kaikkiaan noin 9 kg ja se pysähtyi nykyisiin lukemiinsa vuosi sitten. Rasvaprosentti on mennyt alaspäin edelleen. Kun se elokuussa 2016 oli 29,9%, niin joulukuussa 2017 se oli 19,9%.

Nyt kun on vuosi takana, uskon jo, että olen pystynyt muuttamaan ruokailutottumukseni pysyvästi, eikä tämä ole hetken hurmaa. Koin Ruokatauosta saamani neuvot ja tuen niin hyviksi, että olen jatkanut samaan malliin siitä lähtien. Joitain asioita ravinnossa olen muuttanut oman mieleni mukaisiksi pitäen kuitenkin Ruokatauosta saamani suuret linjat. Esim. lehtikaalista ei tullut koskaan minun ystävääni, hapankaalista kylläkin. Smoothiesta en luovu enää ikinä; se on niin suurta herkkua että iltaisin oikein odotan jo aamua, kun saan sitä taas. Yhden asian olen myös oppinut – osaan “lukea” noutopöytiä ja ravintoloiden ruokalistoja eri tavalla kuin ennen pitäen mielessä kaikki Ruokatauolta saadut opit. Se on helpottanut sosiaalista elämää ja työmatkoilla reissaamista.

CrossFit-salilla käyn edelleen noin kolme kertaa viikossa, ja siihen olen jäänyt täysin koukkuun. Välillä tekisi mieli treenata useamminkin, mutta 50- vuotias ei palaudu kuin parikymppinen, joten vähän malttia pitää siinä olla mukana. Viikonloppuisin tulee ulkoiltua ja lenkkeiltyä. Kevyemmän kropan kanssa on niin paljon helpompi urheilla ja kehitystä tapahtuu. Pari-kolme vuotta sitten en pystynyt roikkumaan tangossa, kun lavat huusivat hoosiannaa, mutta nyt vedän kolme miesten leukaa putkeen ?

Kaiken kaikkiaan lähteminen Ruokatauon projektiin oli silmien laser-leikkauksen ohella yksi parhaista asioista, mitä olen koskaan itseeni panostanut, enkä ole katunut hetkeäkään. Ohjeita oli niin helppo noudattaa, mitään ruokia ei tarvinnut punnita, tavallista kotiruokaa sai syödä eikä nälkä vaivannut koskaan. Itsetuntokin koheni, vaikka ei se koskaan huono ollutkaan. Eikä 25-vuotinen parisuhdekaan tästä ainakaan kärsinyt. Suosittelen lämpimästi olemaan rohkea ja hakemaan apua, vaikka tuntuisikin siltä, että ”kyllä mun nyt itse pitäsi tää osata”. Jos vaikka osaisikin, niin joskus vaan tarvitsee sen ulkopuolisen boostin ja tuen, että saa asiat tapahtumaan. Eikä siinä ole mitään hävettävää.

Niin – ja viime uutena vuotena tajusin yhtäkkiä, että se taisi olla vuosikymmeniin ensimmäinen, jolloin minun ei tarvinnut tehdä itselleni lupausta karkki-/herkkulakosta tai liikunnan lisäämisestä.

Terkuin Hannamari 50 v | entinen pullahiiri – nykyinen salirotta