Muistan miten lapsena inhosin mehiläisiä. Huidoin käsilläni ja juoksin karkuun kuin pikkutyttö jos niitä sattui tulemaan lähelle.
Tietysti meille tuli niitä ja paljon. Meillä oli lapsuudessa jossain vaiheessa Turun yksi suurimmista mehiläisfarmeista, joten ”mehulaiset” tulivat hyvinkin tutuksi. Minä ja Kimmo saimme oikein kunnon annoksen niitä pörriäisiä ja voit uskoa että sehän meni välillä todella HIENOSTI!
Meillä oli useampaa jalostettua rotua mehiläisistä. Osa oli jopa niin kesyjä että pystyit avaamaan pesän ilman suojavarusteita ja nostelemaan kennoja pois pesästä ilman että mehiläiset olivat moksiskaan. Ja osa roduista oli sellaisia, että ne kävivät heti kimppuun jos menit 15-20m säteelle pesästä. Elämme jotain vuotta 1992 tai 1993. On todella kuuma kesä, lämpötilat pyörivät hellelukemissa koko ajan ja aurinko porottaa. Olen edesmenneen isäni kanssa Rymättylän Poikossa keräämässä hunajaa. Sato on valtava, kesä on ollut erinomainen ja meillä on parhaimmillaan 6-7 laatikkoa päällekkäin pesissä. Kaikki täynnä hunajaa. Sitä melkein pursuaa jo yli pesistä ja lisää tulee koko ajan. Yhden laatikon paino on noin 40 kiloa kun se on ladattu täyteen hunajaa, joten kyllä siinä saa töitä tehdä että laatikon saa roudattua jostain pöpeliköstä autoon. Kimmo oli vielä sen verran juniori, että sitä ei otettu mukaan tyhjennyskeikoille. :-)
Rakentamaton kenno menossa pesään. Tyhjänä koko laatikko painoi 5 kiloa. Täynnä hunajaa noin 40 kiloa.
No kuitenkin. Olemme siis Poikossa keräämässä hunajaa. Harjailen kennoa puhtaaksi mehiläisistä ja sauhuttelen niitä savustimella samaan aikaan kun faija availee seuraavaa pesää. Saan kennon puhtaaksi ja nostan koko laatikon ilmaan pukilta. Tässä vaiheessa laatikko on itse pesän vieressä pukilla ja pesä itsessään on peitetty levyllä, jotta mehiläiset eivät pääse takaisin minulla työnalla olevaan laatikkoon. Olemme sen verran pöpelikössä tässä pisteessä, että maaston takia emme voi käyttää kuljetuskärryä vaan minun pitää kantaa laatikot 20m päässä olevaan autoon yksi kerrallaan.
No ei siinä mitään. Kannetaan pois. Hyvää jumppaahan tämä on. Tällä kertaa kuitenkin kantaessani laatikkoa kuulen miten mehiläispukuni sauma päättää revetä jostain vasemmasta kainalosta melkein lantioon asti kesken kantamisen. ”No voi nyt #%&!” ajattelen mielessäni. Samantien pukuni sisällä on useampi hieman vihaisempi mehiläinen kysymässä minulta että minne olen viemässä heidän vaivalla kerättyä hunajaa?! Ja tietysti kyseessä oli vielä piste, jossa oli hieman aggressiivisempaa rotua olevaa mehiläistä. Varmaan arvaatte miten siinä kävi?
Laatikko jäi siihen, puku lähti päältä ja juoksin karkuun kuten ylhäällä kirjoitin. Lol. Jokunen kymmenkunta pistostakin taisi tulla mutta nämä kaikki tekivät siitä sellaisen kokemuksen jonka muistan vielä 2019 kesälläkin. Nämä ovat tarinoita jotka jäävät elämään muistoihin. Ja nämä ovat yleensä niitä tarinoita joita ihmiset ajattelevat kun puhutaan mehiläisistä. Ne pörrää rauhallisesti ympärillä, mutta pistävät perkeleesti jos satut häiritsemään niitä.
Mehiläiset talvehtimassa paviljongissa 2007 meidän kotipihalla.
Mutta sinun omassa elämässäsi, sinun pitää olla kuten mehiläinen.
Mehiläiset ovat ihan parhaita!
Ajattele nyt!
Mitä ne tekevät koko päivän?
Ne lentelevät pitkin päivää, käyvät pölyttämässä kukkasia, antavat itsestään kaiken, antavat, antavat ja antavat vähän enemmän. Tiesitkö että noin 75-85% kaikista maailman kasvilajeista on mehiläisten pölyttämiä? Ne ovat elintärkeitä luonnon monimuotoisuudelle.
Ja arvaa mitä? Ne eivät odota mitään vastineeksi tästä työstä.
Mutta joskus silloin tällöin niiden täytyy pistää sinua. Ja todennäköisesti sinä rikoit silloin sääntöjä ja suututit ne, kuten minä varastaessani niiden hunajat.
Ole mehulainen.
Anna. Anna enemmän. Ja sitten vielä lisää. Ja mitä tärkeimpänä, älä odota mitään vastalahjaksi!
Ja jos hetki tulee, sinun on pistettävä.
Se voi tarkoittaa suhteen päättämistä.
Se voi tarkoittaa irtisanoutumista töistä.
Se voi tarkoittaa pyytämistä treffeille.
Se voi tarkoittaa elämäntapojen korjaamista.
Se voi tarkoittaa ennätyksen tekemistä maastavedossa.
Pointtini on että monet näkevät mehiläisen vain pistävänä ötökkänä. Mutta oikeasti ne antavat enemmän päivässä kuin jotkut ihmiset koko elämänsä aikana. Ja ne eivät odota mitään vastapalvelusta.
Anna niin kauan kunnes et pysty enää.
Anna jollekin auttava käsi.
Anna jollekin kallista aikaasi.
Ja älä odota mitään vastalahjaksi.
Mutta kun hetki tulee, älä pelkää tekemästä jotain radikaalia. Silloin elämäsi muuttuu.
Sinun hyvinvointisi puolesta,
Markku
Ruokatauko